perjantai 19. lokakuuta 2012

Our Shortmovie


<< Sini >>

Huomenta kaikille!! Oon Oonalla yötä ja ei olla vieläkään päästy nukkumaan. Kello on seittemän aamulla ja Oonan vanhemmat tossa äsken lähti töihin... x)

Innostuttiin eilen illalla Oonan kanssa pitkästä aikaa kuvailemaan lyhytelokuvaa noin 22 aikoihin ja luonnollisesti sen kuvaaminen "pikkasen" venyi. Suuri osa ajasta meni videon muokkaamiseen, osaksi sen takia että ah niin ihana Windows Movie Maker (tosi pro, tiedetään^^) päätti lakata toimimasta ja kaikki muokkaukset hävisivät mystisesti. Ei tiedetty pitäiskö itkeä vai nauraa, joten naurukohtauksen jälkeen alotettiin koko muokkaus alusta...  Meillä meni myös ikuisuus saada leffa oikeeseen tiedostomuotoon, jotta saadaan ladattua se YouTubeen.  Pitkän taiston jälkeen, siellä se nyt lepää. :D

Ollaan kuvailtu erilaisia videoita yläasteelta lähtien. Lukion alettua se kuitenkin jäi vähän taka-alalle. Viime aikoina ollaan kuitenkin kattottu niin paljon Justimusfilmssin videoita, että päätettiin herättää vanha harrastus henkiin :) Justimukset on hyviä inspiraation lähteitä, mutta ei edes yritetä pyrkiä samalle tasolle niitten kanssa. Yritetään sen sijaan löytää oma tyyli, ehkä se tästä pikkuhiljaa kehittyy. ^^

Tää on tosiaan eka kerta kun muokattiin videota, joten olkaa armollisia. :D Tässä video tuleekin, nauttikaa huonosta huumorista ja sumeista kuvista!! Hollywood here we come! x)



- Sini (joka ei ikinä tee hiusvärien allergiatestejä ;D)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Basically Just Eating


<< Oona >>


Kuten viimeks mainittiinkin, eilen alkoi Justimuksien oma TV- sarja, joten pidettiin tyttöjen kanssa meillä "kisakatsomo".  Tarkoituksena oli myös mennä ulos räpsimään fotoja, mutta satoi vettä (yllätys yllätys).  Päivä meni sitten melko pitkälle syödessä ja kutoessa. :D  Meidän porukasta kaikki paitsi Sini tykkää neuloa, joten ollaan tällanen Marttakerho...  x)



Melko pian meille tuli "yllättäen" nälkä, joten alettiin suunnitelemaan mitä sapuskaa tehtäis.  Pitkän pohtimisen jälkeen päädyttiin lämpösiin voileipiin, suklaamousseen ja dippilautaseen.  Puolet porukasta lähti kauppaan, puolet Sirkan kanssa lenkille.  ^^  Ite menin kauppaan ja oli vähän hassua jättää oma koira muiden hoidettavaksi.  (:








Kaikenkaikkiaan loma on kummallakin alkanut kivasti.  Huomenna Sinillä on tulossa meille yöks, ja meillä ois tarkoituksena kuvata pitkästä aikaa jotain tyhmiä videoita omaks iloks.  :D

- oona

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Justimusfilms (Part 2)


<< Sini >>


Tässä vielä muutama foto toissaviikkoselta keikalta.  Tässä kuvat, olkaa hyvät. :D


Joose & Sami


Juho

Emilia, Mira, Emma ja Jutta & Justimukset




Päätettiin keikan jälkeen jäädä jonottaan nimmareita.  Jono oli tooosi pitkä, ja odotellessa vierähti reilu tunti.  Venaillessa aika tuntui matelevan, mutta poikien luokse päästyämme nimmareiden saanti tuntui menevän sekunneissa ohi.  Onneks ehittiin kuitenkin myös rupatella vähäsen Justimusten ja Nost3en ja Protron kanssa.  Halattiin myös kaikkia, jee!  ^^  x)


Pojilla on hyvät ilmeet x)

S.O. Sweet, Henna & Justimusfilms

Ens viikon TI  (16.10,  tv5,  klo. 20:30)  alkaa Justimusfilmssin oma tv-ohjelma,  Justimus nimeltään.  Katsokaa,  niin mekin teemme!  ;)


- Sini ^^


tiistai 9. lokakuuta 2012

Justimusfilms (Part 1)


<< Oona >>


Justimusfilms
                                                                <----  KÄYKÄÄ ! !
Nost3&Protro




Oltiin vajaat pari vikkoa sitten (Lauantaina 29.9) Seinäjoen Rytmikorjaamolla kattomassa Justimusfilmssiä ja Nost3tta & Protroa (tai Astetta & Rotkoa niinku Sini aina vahingossa sanoo xD).

Menossa mukana oli S.O. Sweetin lisäksi: (kuvassa vasemmalta oikealle) Emilia, Henna, Mira, Emma ja Jutta. :3  Mentiin kahdella autolla, koska kaikki ei mahtunut samaan.  Kuskeina oli Mira ja Sini. :)
Perille päästyämme ihmeteltiin kuinka nuorta porukkaa paikalla oli. Ei haluttu mennä heti jonottamaan, vaan tapettiin aikaa ensin Miran autossa. (Sini ja Emma sai änkeytyä takaluukkuun ^^)
Jossaki vaiheessa alistuimme kuitenkin kohtaloomme ja mentiin jonottamaan ulos kylmyyteen...  Siellä sit seisoskeltiin puolisen tuntia.  Aika meni kuiteski nopsaa hyvässä seurassa!  ;)



Saatiin orttaa Nost3en & Protron esiintymistä kauan ja Justimusfilmssien vielä kauemmin. :D Kaikki oli kuitenkin odottamisen arvoista!! Nost3 & Protro esiintyivät kauemmin, kun itse illan pääesintyyjät, mikä oli aika kummallista. Kumpikaan meistä ei ollu ennemmin kuullu yhtäkään N&P biisiä, mutta nyt ollaan kuultu.  x)   Muutama niittenkin biisi on kyl tullu ladattuu kännykkään, esim. Paska kesä ja Koolla ei oo väliä.  ^^




Seistiin aika takana, kun ei jaksettu änkeä eteen. Muutenkin oli pimeetä, joten oli vaikeeta saada hyviä kuvia. Onneksi edes muutama kuva onnistui. :)
Meidän takana seisoi muutamia noin 10-vuotiaita poikia, jotka Nost3en ja Protron nähdessään huusivat: "Paidat pois!" (x






Lapsoset innostuivat viskelemään tavaraa lavalle mm. sipsipussin, pehmolelun, lompakon (WTF?!) ja karkkeja. Lavalle päätyivät myös bikinit, jotka Juho puki päällensä. x)


Meillä on vielä lisää kuvia keikalta, mutta jaettiin ne kahteen päivitykseen. Loput tulee sitten ensi kerralla. :)

PS. Tätä biisiä kuunneltiin blogia tehdessä:  The Chicken song 10 hours. Varmaan tyhmin ikinä. :DD  Ei kannata kuunnella...


- Oona!


lauantai 6. lokakuuta 2012

Here Comes The FBI


<< Sini >>

Bond- musaa TÄSTÄ 


Tämä viikonloppu vierähti agenttimaisissa tunnelmissa, kun juhlittiin Emilian ja Tiian synttäreitä tällä tutulla tyttöporukalla.  Kuten yleensäkin, meillä oli uus synttäriteema: AGENTIT, tarkennettuna miespuoliset sellaiset. ;) Synttärit alkoivat eilen Salaisessa Päämajassa (haha, Tiian luona (paska vitsi...)) ja loppuivat tänä aamuna.  Lokakuussa muuten on ekan Bond-leffan 50-vuotispäivä, sattui siis sopivaan aikaan nää meidän pippalot! ^^

  
Meillä kaikilla oli coolit leluaseet joilla "leikittiin" pitkin iltaa.  Pelättiin että naapurit luulee niitä oikeiksi ja soittaa poliisit paikalle, joten suljettiin kaihtimet sen varalta.  x)  Mulla, Emmalla ja Emilialla oli lisäks tollaset hienot FBI-merkit. (:




Ei oltu sovittu mitään ohjelmaa illalle, vaan nautittiin toistemme seurasta, syötiin hyvin (kuten aina), musisoitiin ja juteltiin. (kuunneltiin myös teemaan sopivaa musaa levyltä, jossa oli kaikki James Bond- leffojen musat) ^^  Illalla noin 23 aikaan vaihtarivuottaan Irlannissa viettävä Maria skypetti meille. Pienten teknisten alkuvaikeuksien jälkeen onnistuttiin jopa vastaamaan Marian soittoon. x)  Oli ihana jutella ja nähdä se pitkästä aikaa. <3 Huomas kyllä että porukasta puuttuu yks jäsen...









Valvotun yön jälkeen aamulla noin kello 7 päätettiin lähteä Oonan kaa ulos puolentunnin kävelylle, ettei häirittäis niitä jotka halus alkaa nukkumaan. Kuvat on vähän suttuisia, koska oli pimeetä ja satoi.

Sisälle tultuamme mentiin kuitenkin tutimaan, että saatais nukuttua edes muutama tunti. (:  Heräiltiin siinä 12 pintaan, väsyttää kyllä neljän tunnin nukkumisen jälkeen...




Tässä alapuolella vielä muutama kuva tältä aamulta. Porukka on kyllä vähän väsyneen näköistä... :D




- Agent Sini